tiistai 29. huhtikuuta 2014

Sairaspäivän viettoa

Flunssa ja allergia, yhtälö joka kaatoi sohvan pohjalle.


Jotain on kuitenkin tehtävä.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Tuoli

Koulun verhoilukurssille kaipasin jotain pientä kunnosteltavaa.
Ystäväiseni tarjosikin mumminsa vanhan kampauspöydän tuolin, joka leimansa perusteella on Askon 50-luvun/60-luvun alkupuoliskon tuotantoa.

Kuva lainattu Lahden museon sivulta. Leimasta oli itsellänikin kuva mutta en löydä...

Muutenkin autuaasti unohdin dokumentoida tämän tekemisen mutta lyhyesti:
- Pesin rungon
- Revin istuimesta irti vanhat niitit ja sen kankaanriekaleen joka vielä oli reunoissa kiinni
- Leikkasin ja liimasin uuden vaahtomuovipehmusteen ja leikkasin vanulevyä päälle
- Nidoin uuden kankaan kiinni ja viimeisenä ruuvasin istuimen takaisin paikoilleen.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Taidetyö

Koulun taidekurssilla piti päättötyönä tehdä oma
vapaavalintainen taidetyö, tekniikka vapaa ja aiheen sai valita oman harrastuksen kautta.





Testiversio, josta tuli aika kiva.
Sitten se lopullinen taidetyö, jonka kirjomiseen uhrasin aikaa ja sormenpääni...



sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

torstai 10. huhtikuuta 2014

Uusi alku

Koska välillä tarvitaan elämään jotain uutta, niin päätin sanoa hyvästit vanhalle blogille ja aloitan täysin uudelta pohjalta, pikkuisen uudella ajatuksella.
Sanat eivät ole koskaan ollut oma vahvuuteni, joten kuvat olkoon pääosassa.
Nykyinen pohja mahdollistaa myös paremmin mobiilibloggaamisen, joten se avaa ihan uusia mahdollisuuksia.